Tänään sitä olisi sitten viimein lähtö sinne suureen maailmaan, jotenkin jännä etten oikeestaan vieläkään kunnolla tajua tai tietoista sitä, vaikka tiedänkin että lähdössä olen. On jotenkin vaan hassua ajatella että nyt mä muutan pois kotoa, ja vielä toiseen maahan. Koska musta tuli muka näin vanha? Vastahan meidän sukupolvi täytti 17 ja kaikki ajeli vaan niillä mopoilla ja piikeillään, sen kummempia muusta välittämättä. (Koulusta nyt piti ainakin mutta kuinkakohan moni loppujenlopuksi sitäkään oikeasti ajatteli kunnolla..)
En tiedä, on se vaan jotenkin niin hassua. Taisiis, mä olen haaveillut tästä jo vaikka kuinka pitkään, ja oon aina ollut varma siitä etten mä Suomessa aina asu. Tai että mun on pakko päästä ainakin joksikin aikaa ulkomaille asumaan, missä se sitten ikinä olisikaan. (Lontoossa ilmeisesti, nyt ainakin aluksi ;-) Sen takia mua ei varmaan jännitäkään niin paljoa. Tai hermostuta. Mutta silti se on jotenkin hämmentävää tietoistaa se, että nyt me ollaan oikeasti lähdössä ja muuttamassa ulkomaille, ja mä en silti jännitä. Tottakai siis pieni stressi ja jännitys on, mutta se nyt lähinnä johtuu siitä kun sitä asuntoa ei ole vielä virallisesti. Ja jos huonosti käy niin tällä hetkellä sitä ei ole ollenkaan. Mutta se on sen ajan murhe, toivottavasti nyt ensi viikolla tai ihanihan viimeistään siitä seuraavalla viikolla selviäisi siitä kämpästä jotain - edes johonkin suuntaan että tiedettäisiin mitä pitää seuraavaksi tehdä.
Enemmän oon oikeestaan ehkä innoissani. Meidän perhe on asunut tämmösellä pikkuruisella paikkakunnalla nyt mun elämän viimeiset 13 vuotta. Eihän tästä nyt loppujen lopuksi mikään pitkä matka mihinkään, kuten vaikka esimerkiksi Helsinkiin ole, mutta silti. Täällä on huonot liikenneyhteydet, melkein jokapaikkaan on pitkä matka ja kaikki tuntevat toisensa. Vähintään kaverin kaverin kautta. Ja jos jotain tapahtuu tai jos huhu lähtee kiertämään niin siitä tietää viimeistään seuraavana päivänä jo naapurin mummotkin, kun kaikki puhuu. Sekin lisää varmaan tätä innostuneisuutta vielä lisää - pääsee asumaan isoon kaupunkiin, metropoliin, missä ei tunne juuri ketään ja kaikki on lähellä. Mä olen aina rakastanut isoja kaupunkeja. Bangkok, New York ja nyt viimeisimpänä, vaikkei todellakaan vähäisimpänä Lontoo. Siitä nyt tosin saattaa omaa tarinaansa kertoa se että sinne ollaan muuttamassa. :-D
Sitä jännitystä saattaa kitkeä pois myös se, että on hirveä halu näyttää kaikille että me oikeesti pystytään tähän. Sitä "niin varmaan muutatte, tuutte viimeistään rahojen loppuessa takasin äidin helmoihin" "pyh, justjoo mihinkään lähette, tuutte ekalla maitojunalla takasin!" kommenttia on tullut niin monesta suunnasta, ettei mitään järkeä. Jopa kavereilta. (Toisaalta tässä kohtaa ehkä herää se kysymys että millaisia kavereita ne sitten on, jos noin sanotaan kannustamisen sijaan..) Ollaan puhuttu tästä Naksun kanssa useempaakin otteeseen. Miksi, se on niin vaikeaa hyväksyä toisten päätökset, koski ne sitten opiskeluita tai juurikin vaikka ulkomaille muuttoa. Mitä se on keneltäkään pois että me lähdetään koittamaan miltä se tuntuu asua ns. isossa maailmassa? Mene ja tiedä. Ärsyttää noi kommentit vaan niin paljon. Mutta toisaalta niistä on tullut myös sitä halua näyttää, että pärjää. Joku motivaatio siihen miksi me tehtiin niin paljon duunia kesällä että saatiin säästöjä tätä varten. Sekin voi olla syy siihen, miksei vielä jännitä. Koska on vaan päättänyt että ainakaan puoleen vuoteen sieltä ei takaisin olla tulossa. Ja mitä sitten jos tultaisiin, ei se tarkoita epäonnistumista? Se tarkoittaa vaan sitä että me oltiin tarpeeksi rohkeita oikeesti lähtemään testaamaan josko se ulkomailla asuminen olisi meitä varten. Jos ei, niin ei, mutta sitä nyt ei vielä tiedä. Sen näkee vasta sitten. Koska vaikka kuinka kaikki aina sanovat tekevänsä sitä, tätä, tota, niin kuinka moni oikeasti tekee asian eteen jotain? Ei kovin moni. Kai se pitää sitten vaan hyväksyä että kateellisia on paljon. Vaikkei sitä aina itse ymmärtäisikään.
Ja nytkun näköjään oon kadottanut tästäkin tekstistä sen kuuluisan punaisen langan niin on ehkä aika lopetella. :-D Tulin vaan vähän kertomaan lähtöä edeltävistä tunnelmista ja siitä että kohta mennään. Okei, vähän myös ehkä raivosin mun tuntemuksia tänne tiettyjen ihmisten kommenteista ja maailmasta näin yleisesti, mutta minkäs teet. Kuulumisiin ja seuraavaksi kirjoitellaankin sitten jo Lontoon puolelta! (ehkä..) Heissan!
xx, Wilma
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti